Kesä on mennyt melkoista kyytiä harrastuksen parissa eli näyttelyissä. Lucan kanssa on saavutettu parit sertit ja sekä jokunen PU sijoitus. Vielä on edessä 5 näyttelyä ennenkuin meillä alkaa puolen vuoden tauko. Turkkia on tullut valtavasti ja onhan siinä työtä mutta oikeat aineet ja välineet sen pesuun ja hoitoon ovat löytyneet ja se helpottaa paljon.

Suurin ongelma lie nämä minun kädet eli jatkuvat nivelsäryt. Lisäksi minulla todettiin oikeassa kädessä kiertäjäkalvon tulehdus sekä kaikkien jännetuppien tulehdus, sainkin kortisoni piikin olkapäähän ja kaksi viikkoa saikkua. Syksyllä onkin sitten oman sairauden takia kontrolli ja samalla tutkitaan onko minulle puhjenut nivelreuma. En siis lainkaan kadu messarista ostamaani hitsin kallista harjaa sillä siitä saa erinomaisen ja kevyen otteen, ei tarvitse puristaa sillä siinä on erinomainen muotoilu. Voin suositella jos jollain on käsiongelmia. Kyseessä on siis Chris Christensenin harja.

Uimaan olemme päässeet joitakin kertoja ja Luca ui oikein hienosti, rauhallisesti ja todella hyvin. Ansahan ei malta vieläkään uida rauhallisesti vaan luonteensa mukaisesti on kiire koko ajan, eikä malta tulla vedestä pois. Eli pitää käskyttää pois vedestä sillä muuten kyllä ui loputtomiin. Metsälenkkejä ollaan myös tehty paljon. Mutta asfalttilenkkejä en itse tykkää tehdä ja niitä ei tehdä edes joka päivä.

Lucasta on kasvanut hienoluonteinen nuori mies jolla ei ole minkäälaisia merkkejä murrosiästä. Luonne on todellakin kympin arvoinen minulle. Kaikki hoitotoimenpiteet sujuvat vaivattomasti ja herra on varsin vaivaton ja miellyttävä skyenterrieri. Kaikin puolin Luca on ollut todella helppo kouluttaa ja opettaa tavoille, helpompaa tämä on ollut kuin oletin. Parempaa en olisi voinut toivoa! Tässä vielä nuoren miehen selfie ;)

 

Syksy oli kaikkinensa aika raskas. Jouduin pariin otteeseen sairaalaan Marraskuussa ja Joulukuussa. Mulle nousi kova kuume ja tuli myös iho-oireita. Samalla löydettiin imusolmukemuutoksia keuhkoissa ja muualla. Vieläkään en ole saanut diagnoosia. Sain vain sähköisen viestinjärjestelmän kautta tiedon, että kolmen kuukauden kuluttua keuhkot kuvataan uudelleen ja katotaan sitten tilannetta. Kuvat otettiin tällä viikolla sairaalassa. Vielä en ole saanut tietoa asiasta. Kaikki lääkitykset lopetettiin sairaalassa ollessa. Mitään ei aloiteta ennen kuin kuvat on lausuttu. Joten suolisto voi miten sattuu milloinkin. Krampit ovat palanneet ja ovat jokapäiväistä arkea, vessaralli on taas tullut tutuksi. Nivelkivut ovat myös palanneet. Eikä niitä sappikiviä ole leikattu vieläkään ja jos keuhkoissa on ongelmaa niin ei voi toistaiseksi edes leikata. Ennenkuin kaikki asiat on selvitetty. 

Tämän kaiken lisäksi meillä oli töissä yt neuvottelut vuoden lopulla joten minullehan se napsahti ja tammikuusta asti olen ollut kotona työttömänä. Tammikuun pakkaset piti meidät sisällä. Ja heti kun lauhtui niin ehdin kahden päivän ajan nauttia keleistä kunnes sairastuin. Tähän flunssaan joka hyökkäs heti poskionteloihin ja sain sitten antbitoottikuurin. Kaksi päivää kuurin loppumisen jälkeen tauti alkoi uudelleen. Nyt on neljäs viikko menossa joten sitkeä pirulainen tää kyllä on. Mutta selkeesti on paranemaan päin. Nyt olen pari viimistä viikkoa sitkeesti käynyt koirien kanssa metässä muutaman kerran viikossa kävelemässä. Kurkku tulee joka kerta kipeeksi vielä. Puoli tuntia jaksan kävellä ja sitten olenkin ihan läpimärkä ja väsynyt. Kotiin tultua vaatteet vaihtoon ja nukkumaan joka kerta. Metsään menen juuri sen takia, että koirat saavat juosta vapaana eikä tarvitse pelätä muita koiria. Parasta liikuntaahaan irti oleminen on koirille.

Näyttelykausi korkataan Maaliskuun lopulla tuon nuoren miehen alun kanssa. Saas nähdä kuinka meille käy... Onneksi nämä mun koirat ottaa rennosti kun tilanne vaatii. Tässä kuvassa Ansa makaa selällään pää kääntyneenä vasemmalla ja Luca pötköttää hänen etujalkojensa välissä. Tosirakkautta selkeesti!

En edes tiedä mistä aloittaisin. Ehkä niistä huonoista sitten. Kun heinäkuun alkupuolella aloitettiin solusalpaajat niin alkuun meni kaikki hyvin. Sitten annosta nostettiin ja vähän aikaa kaikki tuntu olevan kunnossa. Kortisonikuuri loppui vihdoinkin, johan olin sitä 4 kuukautta syönytkin ja saanut 10 kiloa painoa lisää. Mutta sitten toissa maanantaina katos ruokahalu ja loppuviikkoa kohden pahoinvointi vain kasvoi kasvamistaan. Torstaina nousi sitten kuumekin vielä iltasella. Perjantai oli aivan kamala ja kävin päivystyksessä mutta eivät osanneet sanoa yhtään mitään kun pika crp oli normaali. Jätin aina iltalääkkeet pois ko tuntui etten saa mitään syötyä. Ja sunnuntaina varustaudin pahoinvointilääkkeillä ja muilla mahdollisilla lääkkeillä ja lähdin uhkarohkeasti koiranäyttelyyn kun ei itse tarvinnut ajaa. Sunnuntai iltana otin sitten normaalisti lääkkeet. Maanantaina pistin viestiä omalle gastrohoitajalle. Maarnantaina oli taas tuskaisen huono olo. Tiistaina omahoitaja soitti ja käski kiireesti menemään labrakokeisiin ja jäämään kotiin. Oma gastrolääkäri sitten soitti iltapäivällä ja kertoi, että kyseessä on allerginen reaktio eikä solusalpaajahoitoa tuolla nimenomaisella valmisteella voida jatkaa. Muutama päivä saikkua jotta olo kohenee. Nyt olen sitten ilman lääkettä ja ihmetellään parin viikon päästä mitä tehdään. Tässä olen yrittänyt toipua mutta kun ei ole ruokahalua ja siittä alkaa sitten pahoinvointi vaan pahenemaan. Mitää ei tee mieli syödä joten aika pakottamista on.

Koiranäyttely sentään oli menestys meidän osalta. Ansa tuo miun kerrynterrierini oli kehässä. Kroatialainen tuomari ihastui ikihyviksi häneen kun esiintyi niin iloisesti. Tätä olen peräänkuuluttanutkin, sillä itse en tykkää koirista jotka esiintyvät kuin koneet. Koirasta pitää nähdä nauttiiko hommasta vai onko touhu pakkopullaa ja treenattu niin että esiintyy vaikka unissaan. Mulle homma on kiva harrastus ja niin pitää olla koirallekin. Ansa sai ERi, SA, PN1, CACIB ja oli VSP ja näin hänestä tuli kansainvälinen muotovalio! Näin ollen rakas hörökorvani pääsee eläkkeelle näyttelyhommista nytten. Korvat ovat kevyet ja alkavat nousta uhkaavasti joten näyttelyt jäävät nyt sit pois sen takia. Turha maksaa kovia ilmoittautumismaksuja saada selkeän virheen takia minkä ei sitten pärjää...

Luca kasvaa pikkuhiljaa ja on varsin oppivainen tapaus. Eilen iski pienoinen ripuli mutta vähemmällä ruualla ja levolla siittä selvittiin ja tänään on syöty jo ihan normiannoksiakin. Sisäsiisteys on varsin mallillaan, ei juur pissi sisälle kuin kerran vuorokaudessa. Tunnustan tai ehkä olenkin jo aiemmin tunnustanut, että hänkin nukkuu samassa sängyssä kanssani...

Odotamme skyenterrieri erkkaria jonne menemme turistiksi. Sinne on ilmoittautunut 64 skyetä! Hurjalta tuntuva määrä kun ottaa huomioon että niin kerryissä kuin skyessä syntyy saman verran pentuja meillä Suomessa vuosittain. Silti kerryjä ilmoitetaan puolta vähemmän erkkariin.. Kiva nähdä Lucan sisko ja kivoja ihmisiä paljon!

 

Mä tulin nyt vaikka mun ei pitänyt. Tai siis oonhan mä ollut jo muutaman viikon täällä. Mun ei kuulemma pitänyt tulla vielä vuoteen tai kahteen. Mutta  nyt mä oon täällä. Mä olen skyenterrieri ja ikää mulla on nyt reilut 3 kuukautta. Toi mun äiskä kävi mua kattoo kotipesässä ennen lähtöään Skotlantiin. Mähän oon sieltä lähtöisin joten on hyvä, että se meni tutustumaan mun juuriin ja ymmärtää nyt vähän paremmin mun ainutlaatuisen jalon luonteen ja tietysti harvinaislaatuisen kauneuden! Sit ko äiskä tuli Skotlannista ni se haki mut samalla reissulla tänne uuteen kotiin.

 

 

Mulla on täällä kaveri, Ansa. Joo se on aika iso mutta se on ihan kiltti. Mä leikin sen kaa aina iltasella kauheesti. Sen kaa on kiva touhuta kaikkee ulkona. Sillä on paljon leluja ja mä saan leikkiä niillä kaikilla! Ja sitten meillä on kaks petiä meille lattialla mutta ei me niissä nukuta öisin vaan äiskä ottaa meidät sänkyyn. Siellä on paljon parempi nukkua ko pääsee äiskän viereen.

Äiskä on kuulkaas vähä höhlä. Mä joudun sitä ulkona vahtii kauheesti Ansan kaa. Se kuulkaa katoo siellä millon mihinkin. Ei sitä voi laskea silmistään. Tiedä vielä jos katoaa kokonaan ni kuka meille sit antaa ruokaa??

Mulla on muuten siskoja ja veljiäkin. Siskoja on kaksi, toinen asuu Tampereella ja toinen muuttaa pian ainakin Siperiaan asti. Sit mun veljistä yks lähti Sveitsiin ja toinen lähtee johonkin Belgiaan kait ja sit kolmas muutti eilen Joensuuhun.

 

 

Äiskä kylvetti meidät molemmat eilen saunassa. Mä oonkin jo ihan konkari saunomisessa. Olen jo kerran aiemmin ollut saunassa ja uimassa. Kivaa touhua. Nyt mä tuoksun kuulemma hyvälle, en kyl usko et tää on mikään miehekäs tuoksu. Sit äiskä föönas mut ja selitti tekevänsä mulle jonkun jakauksen. Oonks mä nyt hyvännäköinen?? Mä muuten oon tosi siisti, mulla on meinaa oma pyyhe keittiössä. Äiskä laittaa sen aina lattialle ko mä syön. Siihen mä sit aina pyyhin partani syömisen jälkeen. Ei kai nyt kukaan likasella naamalla ole??

Äiskä on puhunut jotain näyttelyistä ja jostain syystä mä olen tolla pöydällä jokapäivä vähän aikaan. Ei se mua haittaa ko mä saan aina siinä nameja.

Mut nyt mä meen leikkimään Ansan kaa, morjens!!

Ikäväkseni heräsin taas viime yönä järjettömän aikaisin. Tuossa kolmen jälkeen olin saavuttanut jonkinlaisen tietoisuuden tilan. Kulmakunnan kauhu veteli unia vieressäni. Mietin siinä syntyjä ja syviä, etenkin sitä kuinka lauantai iltana oli ufo laskeutunut keittiöön ollessani poissa kotoa. SIllä seuraamuksella, että terrieri oli pelastanut mein kodin siltä. Tuo ufo oli laskeutunut keittiön tiskipöydän takimmaiseen nurkkaan. Se oli naamioitunut vihreäksi  isoksi  lautaseksi, jossa oli noin 15 cm kerros lettuja ja päällä folio. Folio oli varmasti ollut kaiken pahan alku ja juuri ja letut vain viattomia sivullisia uhreja. Pinosta oli jäljellä 4 lettua. Lautanen oli saatu tiskipöydän reunalle ja foliot oli tapettu sekä letutkin syöty. Terrieri oli hyvinnii täyden oloinen eikä jaksana innostua mistään. Yöllä heräsin useamman kerran tarkistamaan terrierin vointia, hengitti se vatsa pinkeänä ja ei tullut edes viereeni nukkumaan koko yönä.  Sunnuntaina sitten vatsa toimi aamulla oikein mukavasti ja foliotkii tuli pihalle. Kaikki hyvin siis.... taas kerran. Olen siis todella kiitollinen ufottomasta kodistani ja tästä urheasta kulmakunnan kauhusta, joka niin urheasti toimii kodinturvajoukkoina. Siinä sängyssä sitten aloin kuuntelemaan hieman tarkemmin ympäristön ääniä, kun tajunnan tasoni alkoi nousta normaalin tilan tienoolle. Kuului kummaa vinkumista vierestäni. Aikani kuunneltuani sitä, olemattomiin herneaivoihini kumpusi kauheaakin kauheampi ajatus: se on terrierini, jonka hengitys vinkuu! Sisäinen pieneläinhoitajani heräsi välittömästi (sehän uinuu ammatinvaihon myötä) ja päätin nousta tutkimaan asiaa. Päätin hakea kaapista oman stetoskooppini kuunnellakseni tuon urhean terrierin vinkuvia keuhkoja. Saatuani norpan notkeudella itseni istumaan havainnoin ettei ääni tulekaan terrieristä vaan ulkoa pihalta! Joku pirullinen tirppa siellä kauempana vinkui rakkaan ja niin urhean ufopuolustajaterrierini hengityksen tahtiin!!!! Vaistomaisesti läiskähdin takaisin makuu asentoon norpan notkeudella... Unta tosin en saanut sittenkään enää.... ps. Alan vakavasti harkitsemaan koiraportin hankkimista keittiön oveen...pps. Jos jollakin on ylimääräisiä unilääkkeitä ni nyt voi lähettää ne tänne, aion nukkua ensi yön ehkä....